SADUN MAAILMA PSYYKEN NÄYTTÄMÖNÄ

Jos Rudolf Koivu maalarina olikin sovinnainen ja tyyliltään realistinen, satukuvittajana hän päästi mielikuvituksen valloilleen. Hän tuntuu ammentavan jostain tuonpuoleisesta ihmemaasta, erilaisesta todellisuudesta. Jopa niin tuttu ja läheinen kuin mökin takaa avautuva metsä muuttuu hänen kuvissaan hämmentäväksi ja pelottavaksi maailmaksi. Hänen fantasiahahmonsa ovat reheviä ja elinvoimaisia ja tunnelmat voimakkaita.

Pelottavat kuvat

Koivun kuvittajakollega Martta Wendelin kuvasi suomalaisuutta ihannoivaan, jopa velvoittavaan sävyyn; ruotsalainen Elsa Beskow kuvasi sekä satuaiheita että perheiden arkea samaan pikkuporvarilliseen tapaan. Koivun kuvissa äiti ja lapset ovat kuulaita ja paperinukkemaisia ja arkiset askareet kuvataan lyyrisen keveästi. Siinä missä Beskowin ja Wendelinin kuvat vetoavat katsojan velvollisuudentunteisiin ja ruokkivat näiden turvallisen idyllin kaipuuta, Koivu kuljettaa katsojansa psykologiselle matkalle alitajunnan syvyyksiin. Hän avaa oven villiin ja turvattomaan maailmaan. Jos Beskowin tontut ja peikot vaikuttavat kesytetyiltä, Koivun luonnonhenget ovat outoja, arvaamattomia, alkukantaisten pelkojen ja uskomusten ilmentymiä, vailla lastenviihteen lieventävää herttaisuutta.

Koivu käyttää kuvissaan voimakasta liioittelua: kauneus – rumuus, lihavuus – laihuus, jyrkkyys, syvyys, painottomuus... kaikkien ominaisuuksien yliviritys johdattaa lumottuun taikapiiriin, missä kaikki on mahdollista eikä mikään itsestäänselvää. Tämähän on lapsen näkökulma myös todelliseen maailmaan. Lapsi on riippuvainen, turvaa etsivä, selitystä kaipaava – ja samalla utelias, ihmettelevä, näkemästään vaikuttuva. Lapsirakas Koivu kykeni näkemään lapsen silmin; lapsi eli hänessä sisäistyneenä ja hänellä oli suora yhteys siihen. Köyhänä orpopoikana suruja ja huolia kohdannut taiteilija osasi tulkita kokemuksiaan sadun ja kuvan kielelle rikkaan kuvallisen maailmansa aarrekammiosta.

Psykologisen tulkinnan mukaan pelkojen ja aggressioiden käsitteleminen sadun maailmassa auttaa hallitsemaan niitä arkielämässä. Aidot sadut, kuten esimerkiksi Grimmin sadut, ovat täynnä traagisia elementtejä, ja niiden herättämistä tunteista voi selviytyä sadun henkilöiden näyttelemän draaman avulla. Myös kansalliset traumat voivat pukeutua mielikuvitushahmoon: Koivun myöhäistuotannon kolossaalisia jättiläishahmoja on arveltu sodan kauhujen ilmentymäksi.

Kiehtova ja arvoituksellinen maailma

Koivun tuotannossa huomio kiinnittyy usein ilman ja veden mestarillisiin kuvauksiin. Ne eivät kuitenkaan ole vain ammattimaisen ulkoilmamaalarin taidonnäytteitä. Maisema ja luonto kuvastavat sadun tapahtumia ja henkilöiden mielentiloja. Maan, veden ja ilman elementeillä on psykologista merkitystä. Ilma, valo ja hämy edustavat ajattelua, ihanteita ja mielikuvitusta. Ilman henget ja haltiat tuovat ideoita, lahjoja. Kuunvalo on voimakkaan lyyrinen elementti. Varjot ja peilit liittyvät ilmeisesti kaksoisolennon teemaan, itsetutkiskeluun, minuuden äärien syväluotaamiseen.

Vesi edustaa tunteita, joista suuri osa on pinnan alla, tiedostamattomissa. Veden pinta kätkee emootioiden salaperäisen maailman, joka hallitsee ihmisiä sanattomilla mahtikäskyillään. Vuosisadanvaihteen symbolistit kuvasivat mielellään veteen liittyviä aiheita. Useissa Koivun satukuvissa veden pinta heijastaa henkilöiden syvämietteisyyttä ja viittaa heidän alitajuisiin yllykkeisiinsä ja kaipaukseensa. Pinnan alle mentäessä ollaan psyyken taikamaailmassa, unen todellisuudessa. Ehkä Koivu kaipasikin sinne. Hänellä oli kokemusta veden varaan joutumisesta Suursaaressa kesällä 1928, missä hän melkein hukkui. Tultuaan pelastetuksi hänen kerrotaan sanoneen: ”Olisitte antaneet olla, oli hyvä siellä...”

^ SIVUN ALKUUN